Puhtausala palkitsee alan osaajia kansainvälisillä Finnclean-messuilla 10.–12.5.
Uutinen 10.05.2017
Tänään käynnistyneet kansainväliset puhtausalan ammattimessut jatkuvat perjantaihin saakka Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Pohjoismaiden suurin puhtausalan ammattimessutapahtuma kokoaa alan tekijät ja päättäjät kouluttautumaan, kohtaamaan ja tekemään kauppoja. Messuteemoja ovat muun muassa digitalisaatio, uudenlaiset kohdeolosuhteet, epidemioihin varautuminen sekä sopimuksen mukainen palveluntuotanto. SSTL Puhtausala ry:n uusi Vuoden teko -tunnustus jaetaan torstaina, perjantaina valitaan sekä Uutuustuote että Puhtausalan ammattilainen. Näytteilleasettajia tapahtumassa on ennätykselliset 161 kuudesta eri maasta.
Puhtausala kokoontuu kevätodotuksen keskellä Tampereelle kolmen päivän ajaksi kirkastamaan käsitystä alan tämänhetkisestä tilasta, oppimaan uusista tekniikoista ja palveluista ja hankkimaan tietotaitoa pysyäkseen ajan hermolla jatkuvasti muuttuvalla alalla. Tapahtumassa on ennätykselliset 161 näytteilleasettajaa kuudesta eri maasta. Kansanedustaja Ville Skinnarin alustamassa avajaisseminaarissa pohditaan tänään keinoja, joilla voidaan varmistaa puhtauspalveluiden sopimuksen mukainen laatu. Keskustelupaneelissa ovat mukana Senaatti-kiinteistöien toimitilapalvelut-ryhmän päällikkö Kirsti Liljeroos, HOK-Elannon siivouspalvelupäällikkö Aino Aho, Lassila & Tikanojan myyntipäällikkö Karri Rantasila sekä TPA Andersson Oy:n toimitusjohtaja Tarja Andersson. Viimeksi syksyllä 2014 järjestetyille Finnclean-messuille osallistui yli 8300 puhtausalan ammattilaista.
Messuilla palkitaan Vuoden teko, Puhtausalan ammattilainen, Uutuustuote ja Paras messuosasto
Torstaina jaettava Vuoden teko on SSTL Puhtausala ry:n uusi, vuosittain järjestettävä kilpailu koko puhtausalalle. Palkinto luovutetaan yritykselle, yhteisölle, organisaatiolle tai yksittäiselle henkilölle. SSTL Puhtausala ry:n hallitus on valinnut kolme finalistia, joista Vuoden teon 2016 valitsee toiminnanjohtaja Harri Piiparinen. Finalistit ovat Senaatti-kiinteistöt, Sosiaali- ja terveysministeriö / Ympäristöterveysryhmä ja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän Siivoustyöryhmä.
Lue lisää: Puhtausalan Vuoden teko -palkinto jaetaan ensi kertaa Finnclean 2017 -messuilla
Messuilla palkitaan perinteisesti myös Puhtausalan ammattilainen, tunnustus on jaettu vuodesta 2008 lähtien. Kilpailun finalistit Maria Alasaari / Seinäjoen keskussairaala, Kätlin Mei / Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Jaana Pihlaja / Hallilan koulu ja päiväkoti / Tampereen Voimia Liikelaitos sekä Tarja Vola / Lassila & Tikanoja Oyj esitellään perjantaina aamupäivällä, ja finaali käydään samana iltapäivänä. Voittaja ratkaistaan käytännöllisten ja kirjallisten tehtävien perusteella. Kilpailun järjestävät yhteistyössä SSTL Puhtausala ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry.
Lue lisää: Finnclean-messuilla palkitaan Puhtausalan ammattilainen 2017
Finnclean-messujen Uutuustuotekilpailussa valitaan sekä merkittävin innovaatio että parhaat uutuudet neljässä eri sarjassa: aineet, välineet, koneet ja palvelut. Kilpailun voittajat valitaan messukävijöiden antamien äänien perusteella, ehdokkaita voi äänestää perjantaihin 12.5. klo 13.00 saakka. Finnclean 2017 -messut on myös yksi Messu- ja somistusalan liiton kohdemessuista, jossa valitaan Paras messuosasto. Raati valitsee parhaaksi esimerkillisen ja toimivan messuosaston avajaispäivän aikana.