Finnclean

Mikä on Finnclean?

Puhtausalan ykköstapahtuma

Kansainvälinen puhtausalan ammattimessutapahtuma kokoaa yhteen tuhansittain alan ammattilaisia verkostoitumaan sekä tutustumaan uutuustuotteisiin ja -ratkaisuihin. Maaliskuussa 2023 katsotaan vankasti ja rohkeasti tulevaan. Puhtauden ja sen ylläpidon merkitys ei ole koskaan ollut yhtä suurta koko maailmassa. Samalla myös puhtausalan tuulissa puhaltaa suuri murros, johon on rohkeasti kuljettava.

15.–16.3.2023

 

#Finnclean

Alan merkittävin tapahtuma tuo Tampereelle puhtauden ammattilaiset ja asiantuntijat. Kahden päivän aikana nähdään uusimmat tuotteet, ja tuoreimmat ratkaisut sekä keskustellaan tulevaisuuden näkymistä.

Finnclean järjestetään erilaisina versioina kahden vuoden välein. Suurempi messutapahtuma Finnclean koettiin viimeksi vuonna 2017 ja koulutus- ja seminaaritapahtuma Finnclean PRO koettiin vuonna 2019.

Tilaa uutiskirje


Rohkea muutos – puhdas tulevaisuus

Puhtauden ja sen ylläpidon merkitys ei ole koskaan ollut yhtä suurta koko maailmassa. Samalla myös puhtausalan tuulissa puhaltaa suuri murros, johon on rohkeasti kuljettava.

AIKA nostaa esiin teknologian kehityksen ja ihmisen hyvinvoinnin, VASTUU kertoo niin ympäristön kestävästä kehityksestä kuin ihmisoikeuskysymyksistä ja siivottava TILA muuttaa muotoaan yhteiskunnan murroksen kirjossa.

Aika.

Teknologia, robotiikka ja digitalisaatio muovaavat puhtausalaa yhä vahvemmin nyt ja tulevaisuudessa. Raaka-aineiden saatavuus ja maailmatilanne aiheuttavat hintojen nousua myös kemianteollisudessa. Siivouksen ja hygienian merkitys hyvinvoinnille on poikkeusaikojen jälkeen noussut uuteen rooliin. Samalla alan arvostus on myönteisessä murroksessa, koulutus ja rekrytointi​ ovat avainasemassa kohti tulevaa.

Vastuu.

Työperäisen maahanmuuton ihmisoikeudelliset kysymykset puhuttavat ja vaativat oikeaoppista toimintaa ja läpinäkyvyyttä. Työsuhteissa alaa sävyttävät osa-aikaisuus sekä työkykyiset eläkeläiset ja osatyökykyiset tekijät. Ympäristömyönteiset tuotteet ovat nykypäivän normi ja tulevaisuuteen katsova, kyseenalaistamaton valinta. Terveys ja turvallisuus​ ovat alan keskiössä.

Tila.

Hybirityö on muuttanut toimialaa ja siivottavien tilojen monimuotoisuus puhuttaa. Miten jatkossa työkenttä muodostuu, millainen on rakennusten siivottavuus ja ollaanko ammattitaitoisesta työvoimasta valmiita maksamaan? Työnantajan vastuu korostuu turvallisten työolosuhteiden mahdollistamisessa.

Finnclean 2023 tarjoaa uudenlaisen ajattelun, tulevaisuuteen katsovaa puhtautta.


Kokeile ja testaa

Tapahtuman käytännönläheinen ohjelmasisältö ihastuttaa, sillä mukana on paljon demoja, työnäytöksiä ja aitoja esimerkkejä. Aiemmista tapahtumista tuttu koeajorata kutsuu testaamaan uusimpia puhtausalan laitteita ja koneita. Rataa on kehitetty saatujen palautteiden perusteella, joten kurvailu on entistä sujuvampaa!


Mitä muuta?

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa koetaan samaan aikaan jälleen liikunnan ja hyvinvoinnin, liikuntapaikka- ja viherrakentamisen, virkistysalueiden, kunto- ja terveysliikunnan ammattilaisten Gymtec & Sportec.


Ole menossa mukana!

Tilaa uutiskirje